Chickamaugan taistelu
| Chickamaugan taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Yhdysvaltojen sisällissotaa | |||||||
 Chickamaugan taistelu
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
60 000[1] |
65 000[1] | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
1 657 kaatunutta |
2 312 kaatunutta | ||||||
Chickamaugan taistelu käytiin 19. syyskuuta – 20. syyskuuta 1862 Yhdysvaltain sisällissodassa. Kenraali Braxton Braggin ja James Longstreetin komentamat Konfederaation joukot löivät Unionin William S. Rosecransin ja George H. Thomasin joukot Chickamauga-joella. Kumpikin osapuoli kärsi taistelussa suuret tappiot.
Taistelun jälkeen Konfederaation joukot valtasivat ympäröivät alueet ja piirittivät Chattanoogan kaupungin, jonka läpi kulki strategisesti tärkeä rautatie. Konfederaatio ei kuitenkaan onnistunut valloittamaan kaupunkia, sillä marraskuussa Unionin joukot ajoivat Konfederaation joukot alueelta.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Armeijoiden edeltävät liikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan läntisellä sotanäyttämöllä käytiin loppukesästä ja syksystä 1863 suuria taisteluita Chattanoogan keskellä sijaitsevan, strategisesti tärkeän rautatien hallinnasta.[1] Vicksburgin valtauksen ja Gettysburgin taistelun jälkeen Mississippin ja Virginian sotanäyttämöt hiljenivät, mutta toiminta lisääntyi Tennesseessä. Rosecransin komentamat Unionin joukot aloittivat sotaretken, jonka tarkoituksena oli vallata Itä-Tennessee. Syyskuun alkuun mennessä Tullahoma vallattiin ja Rosecransin etujoukot etenivät Chattanoogaan. Braxton Braggin johtamia Konfederaation joukkoja nämä toiveet eivät kuitenkaan haitanneet ja Bragg suunnitteli vastahyökkäystä. Rosecrans kuvitteli ajavansa takaa vihollista, ja hänen armeijakuntansa etenivät leveänä, 30–40 kilometrin rintamana. Braggin armeija oli sen sijaan keskitetty yhteen paikkaan. Vain hänen alaistensa omapäisyys esti häntä saartamasta George H. Thomasin XIV armeijakuntaa McLemore's Covessa. Bragg menetti vastaavan tilaisuuden myös 12. syyskuuta. Rosecrans vältti onnekkaasti Braggin joukkojen kohtaamisen ja veti armeijakuntansa yhteen Chickamauga-joen länsipuolelle. Bragg suunnitteli hyökkäävänsä sinne.[3]
Virginian rintaman vähäisen toiminnan vuoksi Konfederaation hallitus lähetti James Longstreetin johtaman armeijakunnan Tennesseehen. Armeijakunta jätti hevosensa sekä tykistönsä ja matkusti ränsistyneitä rautateitä Virginiasta Atlantan kautta täydentämään Tennesseen armeijaa. Lisävoimin Braggin toivottiin lyövän Rosecransin ratkaisevasti ja pakottavan hänet vetäytymään, mikä mahdollistaisi Keski-Tennesseen valtaamisen takaisin.[3]
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen päivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bragg oli tyhmänrohkea ja huoleton komentaja. Tavoilleen tyypillisesti hän hyökkäsi Rosecransia vastaan ennenaikaisesti 19. syyskuuta tuhlaten resurssejaan.[3] Unionin joukot torjuivat vasemmalle siivelle suuntautuneet useat hyökkäykset, jotka kuitenkin aiheuttivat suuria tappioita kummallekin osapuolelle. Longstreet saapui saman päivän iltana kahden prikaatin kanssa. Braggin sotasuunnitelma oli seuraava: joukot jaettaisiin kahtia. Longstreet komentaisi vasenta siipeä, tehtävänään sitoa Rosecransin joukot taisteluun. Leonidas Polk komentaisi oikeaa siipeä, jonka tehtävänä oli katkaista Rosecransin yhteydet Chattanoogaan.[1] Braggille tyypillisesti hän keskitti suunnitelmansa tärkeimmän osan toteuttamiseen heikot voimat. Oikealla siivellä oli vain yksi divisioona ja komentajana Polk, johon Bragg ei luottanut lainkaan. Lisäksi Braggin antamat ohjeet olivat suurpiirteiset: ohjeissa oli vain joukko peräkkäisiä liikkeitä paikkoihin tarkkojen tehtävien sijasta. Tätä taustaa vastaan ei ole lainkaan yllättävää, että taistelusta tuli tyystin toisenlainen kuin Bragg oli suunnitellut.[3]
Rosecransin johtama Unionin sotakokous tuli illalla 19. syyskuuta johtopäätökseen, että Konfederaation päähyökkäys suuntautuisi Unionin vasemmalle siivelle. Tämän perusteella Rosecrans järjesti joukkonsa uudelleen puolustamaan Chattanogaan johtavia teitä pohjoisesta tulevaa hyökkäystä vastaan. Unionin puolustuslinjojen vahvistukseksi kasattiin puisia rintavarustuksia tukeista ja ratapölkyistä.[3]
Rosecrans ja Bragg tekivät usein liikaa töitä. Hyökkäystä edeltävänä yönä Rosecrans ei nukkunut juuri lainkaan, minkä vuoksi hän oli ärtynyt.[3]
Toinen päivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Konfederaation hyökkäys lykkääntyi ainakin kaksi tuntia, kunnes Polkin komentama Konfederaation hyökkäys Unionin vasenta siipeä vastaan alkoi puoli kymmeneltä aamulla. Konfederaation jalkaväki joutui tulemaan ulos metsästä, kun se hyökkäsi Thomasin komentamia Unionin varustuksia vastaan. Unionin tykistö ampui avoimessa maastossa hyvillä tulilinjoilla, Konfederaation hyökkäys meni sekaisin ja joukot palasivat pian takaisin. Braggin tapana oli järjestää hyökkäys sarjana peräkkäisiä synkronisoituja hyökkäyksiä. Huonosti valmisteltuna tällainen hyökkäys muuttui helposti katkeilevaksi rynnäköksi, joka oli helppo lyödä takaisin.[3]
Longstreetin hyökkäys Konfederaation vasemmalla siivellä meni paremmin. Longstreetin hyökkäys myöhästyi kahdella tunnilla ja alkoi vasta kello 11. Hän ryhmitti jalkaväkensä tiukaksi kolonnaksi, jotta Unionin tykistöllä olisi pienempi maali. Jos hän olisi hyökännyt yhtä aikaa Polkin kanssa hän olisi kohdannut vahvan, hyvinjärjestetyn Unionin puolustuslinjan. Kello 11 mennessä yksi Unionin oikean siiven divisioonista oli jättänyt taistelulinjan väärinymmärretyn käskyn vuoksi, ja linjassa oli ammottava aukko. Longstreetin kolonna tunkeutui aukosta Rosecransin puolustuslinjaan, ja Unionin oikea siipi murtui. Pian Unionin keskustakin hajosi ja tiet täyttyivät paniikissa Chattanoogaa kohti pakenevista joukoista. Myös Rosecrans pakeni.[3]
Konfederaation vasemmalla siivellä ei oltu valmistuttu takaa-ajoon. Longstreet ryhtyi syömään lounastaan ja Konfederaation joukot eivät suunnanneet hyökkäystä Thomasin johtamaa Unionin vasenta siipeä vastaan. Sen sijaan aikaa ja voimia tuhlattiin satunnaisiin hyökkäyksiin merkityksettömän Snodgrass Hill -kukkulan valtaamiseksi. Thomas järjesti puolustuksensa kukkulan paikkeille ja torjui Konfederaation hyökkäykset. Pimeän tultua Thomas vetäytyi kohti McFarland's Gapiä ja Rossvilleä. Seuraavana päivänä Thomasin joukot perääntyivät taistelukentältä hyvässä järjestyksessä.[3] Thomas sai tapahtumista myöhemmin lempinimen Rock of Chickamauga.[1] Samalla Konfederaatio menetti mahdollisuutensa vallata Chattanooga nopeasti, jonka sijaan Konferaatio piiritti kaupungin.[3]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chickamaugan taistelu oli suuri voitto Konfederaatiolle, mutta myös Tennesseen armeijan ainoa voitto. Bragg kärsi 16 986 miehen tappiot, joka oli noin neljännes hänen koko armeijastaan. Rosecransin tappiot olivat 11 413 kaatunutta ja haavoittunutta ja 8000 vangittua. Konfederaatio ei kyennyt hyödyntämään voittoa, sillä Braggin kenraalit alkoivat käydä kiihkeää keskinäistä taistelua. Monet kenraaleista vaativat Braggin erottamista. Konfederaation presidentti joutui puuttumaan kiistaan. Kiista päättyi Braggin eduksi ja häntä tukeneet etenivät urallaan. Braggiä vastustanut Longstreet lähetettiin valtaamaan Knoxvilleä. Kiista heikensi Konfederaation joukkojen taistelutahtoa ja antoi aikaa Unionille vahvistaa Chattanoogan puolustusta.[3] Taistelussa kymmenen Konfederaation kenraalia kuoli tai haavoittui vakavasti, mukaan lukien John Bell Hood, jonka jalka jouduttiin amputoimaan.[1]
Unionin puolella Rosecrans siirrettiin pois yksikkönsä johdosta ja hänet korvasi Ulysses S. Grant, joka sai Chattanoogassa komennettavakseen kaikki Unionin joukot läntisellä sotanäyttämöllä. Thomas ylennettiin prikaatikenraaliksi ja hänet nimitettiin Cumberlandin armeijan komentajaksi. Potomacin armeijasta erotettiin kaksi divisioonaa, jotka lähetettiin Joseph Hookerin komennuksessa läntiselle sotanäyttämölle. Lisäksi Chattanoogaan eteni Mississippistä William T. Shermanin johtama Unionin Tennesseen armeija. Bragg ja Grant ottivat yhteen vielä saman vuoden puolella Chattanoogan taistelussa, jonka Konfederaatio hävisi.[3][1]
Taistelua pidetään sisällissodan läntisen sotanäyttämön verisimpänä.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Holden Reid, Brian: The Civil War and the Wars of the Nineteenth Century, s. 136–140. Lontoo: Cassell, 1999. ISBN 0-304-36364-2. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
