Jalavanopsasiipi
| Jalavanopsasiipi | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
| Yläheimo: | Päiväperhoset Papilionoidea |
| Heimo: | Sinisiipiset Lycaenidae |
| Alaheimo: | Nopsasiivet Theclinae |
| Suku: | Satyrium |
| Laji: | w-album |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Satyrium w-album |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Jalavanopsasiipi (Satyrium w-album) on sinisiipisten heimoon ja nopsasiipien alaheimoon kuuluva pieni päiväperhonen. Laji esiintyy palearktisella alueella.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jalavanopsasiiven siipiväli vaihtelee 26–32 mm ja naaraat ovat keskimäärin koiraita kookkaampia. Siipien yläpuolen pohjaväri on koiraalla tummanruskea ja naaraalla hieman vaaleampi. Etusiiven yläpuolella on koiraalla pieni koirastäplä ja takasiiven yläpuolella, aivan siiven ulkoreunan takanurkassa voi olla molemmilla sukupuolilla pieni oranssinvärinen reunatäplä. Luonnossa perhosen siipien yläpintaa näkee vain lennossa. Takasiiven ulkoreunan takaosassa on kaksi kannusta, joista taaempi on pitempi. Takasiipien alapuolella on molemmilla sukupuolilla submarginaalialassa oranssinvärinen juova ja sen sisäpuolella mustia kaaritäpliä ja ulkopuolella valkoinen reunaviiru. Siipien alapuolella on valkoinen poikkiviiru, joka takasiivessä on mutkainen ja muodostaa selkeän, W-kirjaimen muotoisen kuvion.[2][3][4]
Varsin samankaltainen, Suomessa laajemmin levinnyt laji on tuominopsasiipi (Satyrium pruni).
Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jalavanopsasiiven levinneisyysalue ulottuu Keski-Euroopasta Aasian kautta Japaniin. Britteinsaarilla laji esiintyy paikoittaisena Englannissa, mutta puuttuu Skotlannista ja Irlannista. Pohjois-Euroopassa esiintymisalue ulottuu Fennoskandian eteläosiin.[3]
Suomessa jalavanopsasiipi tavattiin ensimmäisen kerran Korppoosta vuonna 1872, mutta vasta 1980-luvulla havaittiin, että sillä on vakiintuneita esiintymiä. Laji esiintyi aikaisemmin hyvin harvinaisena pienellä alueella Turun seudulla, mutta saavutti Helsingin jo 1990-luvulla ja on 2000-luvulla levinnyt voimakkaasti lounaasta etelärannikolle ja jopa sisämaahan. Kanta on kuitenkin harva, johtuen toukan pääravintokasveista jalavista. Lentoaika on Suomessa heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin riippuen kesän säistä.[5][2][6][7]
Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jalavanopsasiiven elinympäristöä Suomessa ovat pääasiassa puistot ja katujen varret, joissa on istutettuja jalavia. Yleisesti lajin elinympäristöissä kasvaa jalavia aurinkoisilla paikoilla. Perhoset elävät etenkin puiden latvustoissa, mutta laskeutuvat usein matalammalle käydäkseen kukilla. Koiraat lentävät kosiskelu- ja kisailulentoja, jotka kiinnittävät helposti lintujen huomion ja koiraiden siivistä puuttuukin usein lintujen nokkaisemia paloja. Jalavanopsasiipi on esiintymiseltään hyvin paikoittainen, mutta sopivalla paikalla laji voi olla runsaslukuinen. Oleskelu latvustoissa saa perhosen vaikuttamaan todellista harvinaisemmalta.[3][7]
Laji talvehtii munana, jonka sisällä on kuoriutumisvalmis toukka. Naaraat munivat munat usein pareittain oksanhaarojen tyvien kaarnanhalkeamiin, uusien vuosikasvaimien edellisen vuoden kasvun liittymäkohtiin tai puutuneiden oksien silmujen tyville. Toukat syövät öisin erityisesti kukintoja ja elävät lehtien alapinnoilla. Niillä on ehkä jonkinlainen suhde muurahaisten kanssa. Toukkakehitys kestää 7–10 viikkoa, minkä päätteeksi ne koteloituvat lehtien alapinnoille tai kaarnanrakoihin. Kotelovaihe kestää 2–4 viikkoa.[3]
Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toukan ravintokasveja ovat jalavat (Ulmus), varsinkin vuorijalava (Ulmus glabra), mutta sen on havaittu syövän myös muita lehtipuita, kuten lehmuksia (Tilia), tammia (Quercus) ja saarnia (Fraxinus excelsior).[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Olli Marttila, Tari Haahtela, Hannu Aarnio, Pekka Ojalainen: Suomen päiväperhoset. Tekijät ja Kirjayhtymä Oy, 1990. ISBN 951-26-3471-6.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Jalavanopsasiipi – Satyrium w-album Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ a b Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7.
- ↑ a b c d e Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae, s. 237–238. ArtDatabanken, SLU, 2005. ISBN 91-88506-51-7.
- ↑ Svenska fjärilar (ruotsiksi)
- ↑ Perhosviki (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja, s. 130. BugBook Publishing, 2014. ISBN 978-87-993512-9-9.
- ↑ a b Pertti Pakkanen: Jalavanopsasiipi. Suomen Perhostutkijain Seura.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- LuontoPortti: Jalavanopsasiipi (Satyrium w-album)
- Suomen Perhoset: Jalavanopsasiipi
- UniProt, Taxonomy: Satyrium walbum (englanniksi)
- Bestimmungshilfe des Lepiforums (Arkistoitu – Internet Archive) (saksaksi)
- Moths and Butterflies of Europe and North Africa (englanniksi)