Kristillinen rock

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kristillinen rock
Alkuperä rock, gospel
Alkuperämaa Yhdysvallat
Kehittymisen
ajankohta		 1960-1970-luku
Tyypillisiä
soittimia		 sähkökitara, sähköbasso, rummut
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia		 kristillinen punk, kristillinen metallimusiikki

Kristillinen rock on rock-musiikkia, jossa on kristillinen sanoma. Suuntaus alkoi Yhdysvaltojen länsirannikolla 1960-1970-lukujen vaihteessa hippiliikkeen yhteydessä (kts. Jeesus-liike). Kristillinen rock on kaikkein suosituinta Yhdysvalloissa, vaikka jotkut yhtyeet ovat saavuttaneet maailmanlaajuista suosiota. Yhdysvalloissa suuntaus on vahvasti kytköksissä sikäläiseen ja näennäisen suureen nykyajan kristillinen musiikki (Contemporary Christian Music) -alaan. Suomessa kristillinen rock on suhteellisen pieni ilmiö, vaikka jotkut yhtyeet ovat saaneet listasijoituksia Suomen virallisella listalla.

Lähtökohtana pidetään usein sitä, että itse musiikin tyylillä ei ole väliä vaan sen sisällöllä eli sanoilla.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillinen vastaus rockmusiikille (1950-1960-luku)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteitä vaalivat, tunnustavat uskovat eivät suosineet rock and roll -musiikkia, kun suuntaus sai suosiota nuorison parissa 1950-luvun alussa. Vaikka varhainen rockmusiikki otti vaikutteita countrysta ja gospelmusiikista, rock kehittyi selkeimmin afroamerikkalaisista tyyleistä kuten bluesista. Yhdysvaltojen eri alueilla valkoiset, uskonnolliset ihmiset eivät halunneet altistaa lapsiaan sille, mikä oli nähty "rotumusiikkina". Sen nähtiin käsittävän kuritonta, estotonta laulua, äänekkäitä kitarariffejä ja epäsointuisia, hypnoottisia rytmejä. Musiikki oli luonteeltaan usein seksuaalista, kuten Elvis Presleyn tapauksessa. Hän tuli kiistanalaiseksi ja todella suosituksi vihjailevista lavaeleistään. Yksittäiset kristityt olivat saattaneet kuunnella tai jopa esittää rockmusiikkia monissa tapauksissa, mutta kirkon piireissä rock nähtiin anateemana.

1960-luvulla rock 'n' roll musiikki aikuistui taiteellisesti, sai maailmanlaajuista suosiota ja yleisen käsityksen mukaan yhdistettiin vastakulttuuriin. Tämä vieraannutti monet kristityt suuntauksesta. Vuonna 1966 brittiläinen, yksi aikansa suosituimmista ja vaikutusvaltaisimmista rockyhtyeistä, The Beatles, joutui vaikeuksiin yhdysvaltalaisten ihailijoidensa kanssa kun John Lennon esitti vitsaillen mielipiteen, että kristinusko teki kuolemaa ja The Beatles oli "suositumpi kuin Jeesus nyt".[1][2] Yhtyeen varhaisen uran romanttiset, melodiset rockkappaleet oli nähty suhteellisen harmittomina, mutta sattuneen tapauksen jälkeen osavaltioiden kirkot järjestivät Beatles-levyjen polttorovioita ja Lennon pakotettiin pyytämään anteeksi.[3] Myöhemmin The Beatles teki kokeiluja monimutkaisemman, psykedeelisemmän musiikkityylin kanssa ja laitosvastaisempien sanoitusten kanssa. Rolling Stones sen sijaan teki kappaleen "Sympathy for the Devil", jossa asioita katsotaan Saatanan näkökulmasta.

1960-luvun kuluessa Vietnamin sota, kansalaisoikeusliike, Pariisin opiskelijamielenosoitus sekä muut tapahtumat toimivat sytykkeinä nuorisoaktivismille ja poliittiselle vetäytymiselle tai vastustukselle, joka yhdistettiin rockyhtyeisiin, olivat ne poliittisia tai eivät. Lisäksi monet näkivät tämän musiikin edistävän siveetöntä "sex, drugs and rock and roll" -elämäntapaa, jota näkyi monien rocktähtien käytöksessä. Pian kuitenkin alkoi kasvaa näkemys, että rockmusiikissa on laajasti ideologisia ja musiikillisia mahdollisuuksia. Lukuisia uusia yhtyeitä perustettiin 1960-luvun puolivälissä ja lopussa, kun rock syrjäytti vanhemmat, hillitymmät pop-tyylit ja muuttui populaarimusiikin hallitsevaksi muodoksi. Rock piti tätä asemaa 1900-luvun loppuun saakka, jolloin hip hop ohitti sen myyntitilastoissa.

Kristillisen rockin juuret (1960-1980-luvut)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Larry Norman esiintymässä 2007.

Ensimmäinen uutisoitu tapaus, jossa rockyhtye esiintyy kirkossa, oli Mind Garage vuonna 1967. Yhtyeen Electric Liturgy (suom. sähköliturgia) äänitettiin RCA Corporationille vuonna 1969 ja albumi The Liturgy julkaistiin 1970. Ilmiö nimeltä Jeesus-rock rantautui 1970-luvun alussa Suomeenkin, kun yhdysvaltalaisten Jeesus-hippien ryhmä The Sheep kiersi maan seurakunnissa ja levytti albumillisen laulujaan LP:lle nimeltä "Karitsat! The Sheep. Jeesus-rock." (1972, Finnlevy). Tuottajana toimi vain 10 vuotta myöhemmin rockmusiikin vahingollisuudesta saarnannut Leo Meller.

Amerikkalainen herätyskristillinen yhtye Resurrection Band, joka toi hard rockin mukaan kristilliseen musiikkiin 1970-luvulla. Yhtyeen keulahahmoina toimi pariskunta Wendy ja Glenn Kaiser, jotka olivat 1960-luvun lopun Jeesus-hippi-liikkeen aikana uskoon tulleita muusikkoja. Yhtye oli osa Chicagossa aikoinaan syntynyttä hyväntekeväisyysjärjestöä ja kristillistä kommuunia nimeltä Cornerstone.

Larry Norman oli suosittu kristitty rockmuusikko, joka vastusti aatteita, että rock olisi kristinuskon vastaista. Normanin kappale "Why Should the Devil Have All the Good Music?" (suom. Miksi kaikki hyvä musiikki kuuluisi paholaiselle?) tiivistää hänen asenteensa ja aikeensa uurtaa uraa kristilliselle rockmusiikille. Lause on lainattu uskonpuhdistaja Martti Lutherilta, joka vastasi noin, kun häneltä kysyttiin, miksi hän uudelleensanoittaa vanhoja saksalaisia juomalauluja virsiksi. Cover-versio Normanin lopun aika -aiheisesta kappaleestaan "I Wish We'd All Been Ready" oli evankelisen kristillisen elokuvan A Thief in the Night soundtrackilla. Hän esiintyi Cliff Richardin kristillisellä albumilla Small Corners kappaleellaan "Why Should the Devil Have All the Good Music?". Normania on kutsuttu "kristillisen rockmusiikin isäksi" ja "kaikkien aikojen merkittävimmäksi kristityksi rockmuusikoksi".[4]

Kristillinen rock nähtiin lähinnä orastavan nykyajan gospelmusiikin ja nykyajan kristillinen musiikki -alan marginaalisena suuntauksena 1970-1980-luvuilla. Kristityt folk rock -esittäjät kuten Bruce Cockburn ja rock fuusio -artistit kuten Phil Keaggy saavuttivat menestystä. 1982 perustettu Scaterd Few uursi uraa kristilliselle punk rockille. 1980-luvun puolivälissä kristillinen metalliyhtye Stryper saavutti mittavaa valtavirran suosiota, kun sen albumi To Hell with the Devil oli 13 viikkoa Billboard 200 -listalla ja musiikkivideot kuten "Free" ja "Calling on You" olivat useita viikkoja MTV:llä. Yhtye sai radiosoittoaikaa menestyskappaleellaan "Honestly".[5]

1990-luku ja nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jars of Clay konsertissa Torontossa, Kanadassa 2007.

1990-luvulla kristillinen rock kasvoi räjähdysmäisesti. Tähän innoittivat sellaiset menestyneet yhtyeet kuten U2, Pearl Jam ja Nirvana (jotka eivät olleet kristillisiä). Muita vaikuttajia olivat Death Cab For Cutie sekä jotkut indie rock -piirien esittäjät kuten Oasis. Monet 1990-luvun suosituista kristillisistä yhtyeistä nähtiin "kristillisenä vaihtoehtorockina", mukaan lukien DC Talk, Newsboys, Jars of Clay, Audio Adrenaline, Kutless, Relient K ynnä muut. Englanninkielisten maitten ulkopuolella Oficina G3 (Brasilia), Rescate (Argentiina) ja The Kry (Kanada) ovat saavuttaneet suhteellista menestystä. Tämän vuosikymmenen aikana syntyi huomattavia buumeja kristillisissä pop, r&b ja hip hop -piireissä, kristillisissä punkpiireissä sekä kristillisissä extreme metal -piireissä.

1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Creedin ja muiden kristillissävytteisten yhtyeiden kuten Thousand Foot Krutch, Decyfer Down ja Underoath menestys toi kristillisille rockpiireille lisää näkyvyytta valtavirrassa. Tooth & Nail Records -levymerkki kiinnitti jatkuvasti enemmän yhtyeitä, jotka saivat yleistä suosiota, vaikka ne olivat valtavirran musiikkialan ulkopuolella. Monet nykyaikaiset punkyhtyeet ovat menestyneet alalla, esimerkkeinä Stellar Kart, Relient K, Hawk Nelson, Through A Glass ja Blessthefall.

Vaikka kristillinen rock tapasi olla protestanttisen kristinuskon ilmiö, 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla nousi esille monia ortodoksikristillisiä rockyhtyeitä, joista suurin osa on Venäjällä. Alisa[6] ja Chorny Kofe[7] ovat tästä tunnetuimpia esimerkkejä. Näiden yhtyeiden ortodoksikristilliset sanoitukset on usein yhdistetty historiallisiin ja isänmaallisiin aiheisiin, jotka kertovat muinaisesta Venäjästä.

Kristillinen vaihtoehtorock[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaihtoehtorockyhtye The Violet Burning, konsertissa 2007.

Kristillisen vaihtoehtorockin juuret ovat 1980-luvun alussa. Varhaisimmat kristillisen post-punkin ja uuden aallon äänitteet julkaisivat sellaiset yhtyeet kuin Daniel Amos, Andy McCarroll and Moral Support, Undercover, The 77s, Adam Again, Quickflight, The Choir, Lifesavers Underground, Michael Knott ja Vector. Sincerely Paul ja Dead Artist Syndrome taas edustivat goottirockia. Rozz Williams on nimittänyt Dead Artist Syndromen laulajaa Brian Healya "kristillisen goottirockin isäksi".[8]

1990-luvulla monet näistä yhtyeistä tekivät levytyssopimuksia riippumattomien levy-yhtiöiden kanssa, koska niiden musiikki tapasi olla sanoituksiltaan monimutkaisempaa ja usein kiistanalaisempaa kuin valtavirran kristillisessä populaarimusiikissa. Varhaisia riippumattomia, nykyisin toimintansa lopettaneita levymerkkejä olivat muiden muassa Blonde Vinyl, Frontline Records, Exit Records ja Refuge Records.[9]

Nykyisin alalla toimivat lähinnä levy-yhtiöt kuten Tooth & Nail Records, Gotee ja Floodgate Records. Nämä levymerkit ovat usein sellaisten valtavirran levy-yhtiöiden omistuksessa kuin Warner Music Group, EMI ja Capitol Records. Tämän takia artisteilla on mahdollisuus ylittää rajoja valtavirran piireihin. Tyyli sekoittuu joskus alternative metalin ja rapcoren vaikutteiden kanssa, kuten esimerkiksi P.O.D.:n ja Pillarin tapauksessa.

Kristillinen rock Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tera konsertissa 2008.

1966 perustettu Pro Fide on tiettävästi Suomen varhaisimpia rockhenkisiä kristillisiä yhtyeitä. Lukuisia miehistönvaihdoksia vuosien varrella kokenut Pro Fide on vaikuttanut vuodesta 1966 aina 2010-luvun alkuun asti, ja jatkaa toimintaansa yhä edelleen, viidesläisen Suomen Raamattuopiston nuorisotyön osana. Yhtye on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut rockyhtye, ja sen tyylisuunnat ovat vaihdelleet folkrockista progressiivisen rockin ja hard rockin kautta main stream -rockiin. Yhtye oli tunnetuimmillaan 1970-80 -lukujen vaihteessa tehtyään Juha Kelan (Anssi Kelan isän) johdolla levyn Joh.3:16, joka sai rocklehti Soundissa kristilliselle levylle harvinaisen maininnan Kuukauden levy. Sen ohella rockvaikutteisiin "vanhan kaartin gospelyhtyeisiin" on sanottu kuuluvan kankaanpääläinen, 1981 perustettu The Road ja helsinkiläinen 1987 perustettu Exit. Ensilevynsä Huuhkain vuonna 1979 julkaissutta Tarvo Laaksoa on nimitetty "Suomen Larry Normaniksi".[4]

1980-luvun lopulla perustettu Terapia oli uranuurtaja raskaan rockin saralla.[10] 1990-luvun alussa Destroyer of Black Metal ja Deuteronomium olivat ensimmäisiä kristillistä metallimusiikkia esittäneitä suomalaisia yhtyeitä. 1990-luvun lopulla alternative metal -yhtyeet Jacks of All Trades ja Dust Eater Dogs saivat pientä valtavirran suosiota. Bass'n Helenia on pidetty yhtenä merkittävimmistä 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun gospel-yhtyeistä. 2000-luvulla Suomen virallisella listalla sijoituksia ovat saavuttaneet muiden muassa HB, The Rain ja Tera.

Soolouraa tehneisiin kristityihin rockmuusikoihin kuuluvat Jaakko Löytty, Pekka Ruuska, Mikko Kuustonen, Heikki Hela, Jouko Mäki-lohiluoma, Juha Tapio, Jukka Leppilampi ja Outi Terho. Kyseiset muusikot ovat toimineet vuosien varrella vaihtelevien yhtyekokoonpanojen kanssa, mutta parhaiten heidät tunnetaan heidän omilla nimillään. Vanhimpaa gospelkaartia näistä edustavat Löytty ja Leppilampi, joiden ura kristillisen rockin parissa alkoi jo 1970-luvulla.

Määritelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On olemassa lukuisia eri määritelmiä siitä, mikä on "kristillinen rockyhtye". Sellaiset kristilliset rockyhtyeet, jotka nimenomaan tuovat esille uskoaan ja uskonnollista kuvastoa sanoituksissaan, yhdistetään usein nykyajan kristillinen musiikki -alaan tai gospeliin ja ne soittavat pääasiassa kristillisissä piireissä. Esimerkkeinä toimivat Servant, Third Day ja Petra.

Toiset yhtyeet esittävät musiikkia, johon jäsenten usko vaikuttaa tai joka sisältää kristillistä kuvastoa, mutta näkevät suuren yleisön kohderyhmänään. Nämä yhtyeet saattavat välttää suoraa Jumalan ja Jeesuksen mainintaa tai kirjoittavat henkilökohtaisempia, arvoituksellisempia tai humoristisempia sanoituksia uskostaan suorien ylistyskappaleiden sijasta. CCM- tai gospelpiireissä tällaiset yhtyeet torjutaan joskus, ja yhtyeet saattavat torjua gospel-leiman. Monet kuitenkin hyväksytään kristillisiksi yhtyeiksi. Toiset yhtyeet saattavat tehdä kokeiluja kuluttavampien musiikkityylien kanssa, joita on aiemmin kartettu gospel-piireissä. 1990-luvulla perinteiset, puhdasoppiset uskovat ovat yleisemmin hyväksyneet kristillisen metallimusiikin, kristillisen industrialin ja kristillisen punkin. Monet tällaiset yhtyeet ovat pääasiassa kristillisillä levy-yhtiöillä kuten Tooth and Nail Records ja Facedown Records.

Monet rockyhtyeet kuten Creed, Evanescence, Blind Guardian ja Collective Soul eivät sano olevansa "kristillisiä yhtyeitä" mutta niissä on jäseniä, jotka harjoittavat avoimesti kristinuskoa tai toisinaan käsittelevät kristillistä ajattelua, kuvastoa, kaanonia tai muita vaikutteita musiikissaan. Jotkut näistä yhtyeistä kuten Creed toistivat hengellistä kuvastoa musiikissaan ja tulivat siksi valtavirran viestimissä nähdyiksi "kristillisinä yhtyeinä", vaikka ne eivät hyväksyneet sitä leimaa. Jotkut yhtyeet torjuvat tämän leiman, koska ne eivät halua nimenomaan soittaa pelkästään uskovalle yleisölle. Vaihtoehtoisesti ne on nähty edustavan enemmän toista musiikkityyliä kuten metallimusiikkia tai indie rockia ja tuntevat enemmän luovaa samanhenkisyyttä ja toveruutta näiden piirien jäsenten kanssa.[11]

Evankeliset päämäärät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päämäärät ja motivaatiot tehdä kristillistä musiikkia vaihtelevat esittäjän ja yhtyeen mukaan. Useimmat musiikin muodot viestittävät jotain kuulijalleen. Musiikki on yleismaailmallinen vuoropuhelun muoto. Kristillinen musiikki useimmiten korostaa parannuksen tekemisen ja uskoon tulon merkitystä. Tähän on yhdistetty katuevankeliointia, paikallisia tapahtumia, kirkollista toimintaa ja monia muita herätyskristillisyyden muotoja. Esimerkiksi varhaiset kristilliset hard rock -yhtyeet Resurrection Band ja Jerusalem tapasivat konserttiensa päätteeksi kutsua ihmisiä uskoon.[12] 2000-luvulla kristilliset artistit kuten Matt Redman, Third Day, Kutless, Thousand Foot Krutch laulavat nimenomaan kristillisiä kappaleita, joiden sanoitukset ylistävät Jeesusta. Toiset yhtyeet kuten Underoath, Blessthefall ja Haste the Day hyödyntävät vertauskuvia ja kristillistä sanomaa vähemmän suoralla tavalla vedotakseen uskoviin ja ei-uskoviin kuulijoihin musiikillaan.

Jotkut yhtyeet eivät välttämättä nimitä itseään kristillisiksi yhtyeiksi (vaikka kaikki jäsenet ovat kristittyjä), mutta niillä on hengellisiä sanoituksia ja ne sanovat, että jäsenten kristillinen usko vaikuttaa yhtyeiden musiikiin. Yhtyeet kuten Switchfoot ovat sanoneet, että ne yrittävät tehdä musiikkia sekä uskoville että ei-uskoville. Evanescence, jonka esikoisalbumia jaeltiin kristillisiin musiikkikauppoihin, on sittemmin sanoutunut irti suuntauksesta ja poistattanut levynsä kristillisistä kaupoista. U2, joka ei ole gospelyhtye, mutta on lievästi kristillismielinen yhtye, puolestaan kertoo muutamissa kappaleissaan esievankelioivalla tavalla uskonasioista.

Muutamat körttiläiset gospelmuusikot Suomessa, kuten Jaakko Löytty ja Jouko Mäki-lohiluoma, julistavat humanistista sanomaa, jossa on ohut kristillinen pintasilaus. He painottavat kristinuskon ei-hengellistä puolta, ja kertovat lauluissaan mm. arkipäivän elämän ongelmista, Afrikan nälkää näkevistä pakolaisista tai Suomen hädänalaisista ei-uskovista, esimerkiksi rappioalkoholisteista.

Kristillinen rock populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillistä rockia tavallisesti parodioidaan populaarikulttuurissa, erityisesti television tilannekomediasarjoissa. Esimerkiksi South Park -sarjan jaksossa Christian Rock Hard Eric Cartman perustaa kristillisen rock -yhtyeen "Faith + 1", ei uskonnollisista syistä, vaan yksinkertaisesti tehdäkseen rahaa. Hän ottaa sekulaarikappaleiden sanoituksia ja vaihtaa tiettyjen sanojen tilalle sanan "Jesus", "jotta kaikki kristityt ostavat meidän roskaamme."

Kukkulan kuningas -sarjan jaksossa 151 Reborn to Be Wild Bobby Hill kiinnostuu kristillisestä rockista liityttyään nuorekkaaseen seurakuntaan. Vaikka Hank Hill hyväksyy Bobbyn kiinnostuksen uskoon, Hank ei hyväksy tapaa, jolla seurakunta kohtelee kristinuskoa muotivillityksenä. Kun Bobby haluaa mennä kristilliseen rocktapahtumaan, Hank kiivastuu ja sanoo jollekulle tapahtumassa: "Te ette tee kristinuskosta yhtään parempaa, te teette vain rockmusiikista huonompaa." Seinfeld -sarjan jaksossa 172 The Burning Elaine Benes saa selville, että hänen satunnaisen poikaystävänsä David Puddyn autoradion muistissa on vain kristillisiä rockasemia. George Costanza sanoo siihen: "Pidän kristillisestä rockista. Se on hyvin myönteistä. Se ei ole samanlaista kuin oikeat muusikot, jotka luulevat olevansa cool ja hip." Simpsonit-sarjan eräässä jaksossa Ned Flandersin naisystävä Rachel Jordon laulaa kristillisessä rockyhtyeessä nimeltä "Kovenant".

Bleed into One -dokumentissa erään alan ihmisen mukaan kristillisen rockin liikevaihto on Yhdysvalloissa neljä miljardia dollaria.lähde?

Kiistanalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillistä rockia on nimitetty ristiriitaiseksi käsitteeksi, lähinnä sen vuoksi, että rockmusiikki yhdistetään tavallisesti aiheisiin, jotka ovat vastoin kristinuskon opetuksia. Sen vuoksi "monet fundamentalistiset uskonnolliset ryhmät paheksuvat rockmusiikkia yleisesti".[13] Tällaisten ryhmien näkökulmasta kristilliset artistit kuten Amy Grant, Petra, Steve Greene ja Twila Paris eivät ole sen vähemmän moitittavia kuin White Zombie ja Marilyn Manson. Richard Barnetin mukaan kristilliset rockyhtyeet "ovat myös joutuneet arvostelun kohteeksi siitä, että ne oletettavasti ajavat satanismin asiaa."[13]

Barnetin mukaan tietyt kristilliset rockyhtyeet ovat kiistanalaisia, koska niiden musiikki ei istu joihinkin määritelmiin siitä, millainen todellisen "kristillisen" laulun kuuluu olla. Esimerkiksi Barnet mainitsee Fundamental Evangelistic Association (F.E.A.)-järjestön määritelmän, jonka mukaan kristillisen kappaleen täytyy olla oikeaoppinen (F.E.A:n raamatuntulkinnan mukainen); se ei saa sisältää synkooppia ("Saako se kehon hytkymään rytmin tahdissa, vai hengen ylistämään Luojaa?"); ja sen on oltava poliittisesti korrekti ("Paljoa siitä, mitä nimitetään 'kristilliseksi' musiikiksi, voi luonnehtia karismaattiseksi... yleisluontoiseksi... yhteisölliseksi... utopistiseksi... idealistiseksi"). F.E.A.:lla ei kuitenkaan ole mitään yleisluontoista oikeutta kristillisen musiikin rajojen määrittelemiseksi, eikä se ole mikään merkittävä auktoriteetti kristillisen musiikin alalla. Eri seurakunnat ja eri kirkkokunnat noudattavat omia perinteitään riippumatta F.E.A.:sta. Jotkut järjestöt kuten Dial-The-Truth Ministries ovat sitä mieltä, että kristilliset rockyhtyeet eivät noudata 2. Korinttolaiskirjeen jakeiden 6:14 ohjeita, jotka neuvovat, ettei kristittyjen tule yhdistää hurskaita ja jumalattomia.[13] , toiset järjestöt taas ovat eri mieltä asiasta.

Kritiikin vastineena Barnet sanoo: "Tulisi ottaa huomioon, että kristillisellä rockilla on miljoonia tukijoita, jopa seurakuntien johdossa." Kristillisen musiikkialan Grammy-palkintoa vastaavaa Dove-palkintoa jakavan Gospel Music Associationin puheenjohtaja Frank Breeden on sitä mieltä, että "Ei todellakaan ole olemassa sellaista käsitettä kuin kristillinen B-duuri (B♭). Musiikki itsessään on moraalista riippumaton väline."[13]

Yhtyeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusia yhtyeitä perustetaan jatkuvasti etenkin seurakuntien nuorten keskuudessa. Esikuvana toimivat yhtyeet, jotka ovat nykyään tunnettuja maailmanlaajuisestikin.

  • Terapia, tamperelainen yhtye, joka lopetti 2005. Terapia oli raskaan rockin uranuurtajia Suomessa.
  • Bass'n Helen, tamperelainen yhtye, joka on ollut tunnettu jo vuosikaudet.
  • HB, melko uusi suomalainen yhtye, joka on noussut nopeasti Suomigospelin kärkeen.
  • Newsboys, tällä hetkellä luultavasti maailman suosituin hengellinen yhtye Australiasta.
  • The Rain, tamperelainen yhtye, joka esittää hengellistä heavy rockia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Thompson, John J.: Raised by Wolves: The Story of Christian Rock & Roll. Ottawa, Ontario, Kanada: ECW Press, 2000. ISBN 1550224212. (englanniksi)
  • Powell, Mark Allan: Encyclopedia of Contemporary Christian Music. Peabody, Massachusttes: Henrdickson Publishers, 2002. ISBN 1-56563-679-1. (englanniksi)
  • Hale, Mark: Headbangers. Ann Arbor, Michigan: Popular Culture, Ink., 1993. ISBN 1-56075-029-4. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Time. According to John (Arkistoitu – Internet Archive). August 12, 1966.
  2. ↑ The John Lennon I Knew telegraph.co.uk. Viitattu 20.12.2007.
  3. ↑ The Lyrics of Civility 11.5.2000. Garland Publishing. Viitattu 3.3.2008.
  4. ↑ a b Rusama, Heikki: Muusikot muistelevat ikuista Jeesus-hippiä (Artikkeli Larry Normanin kuolemasta) Kotimaa. 27. helmikuuta 2008. Helsinki: Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa. Viitattu 6. joulukuuta 2008.
  5. ↑ Larkin, Colin: ”Stryper”, The Virgin Encyclopedia of Heavy Rock (Virgin Encyclopedia Series) (Paperback). Yhdysvallat: Virgin Books, 1999. ISBN 0753502577. (englanniksi)
  6. ↑ Newsweek. A Russian Woodstock Once an anti-establishment rebel, Kinchev's most recent work includes Orthodox Christian rock and Russian patriotic songs.
  7. ↑ Encyclopaedia Metallum. Black Coffee
  8. ↑ Brian Healy - Dead Artist Syndrome Banophernalia.com. Arkistoitu 3.1.2006. Viitattu October 2005.
  9. ↑ Gulla, Bob: The Greenwood Encycloepdia of Rock History, Volume Six. Westport, Connecticut, Yhdysvallat: Greenwood Press. s. 101–102, 2006. isbn=0-313-32981-8.
  10. ↑ Tenhunen, Anssi: Maata Näkyvissä -gospelfestari : mm. Jumpin China, The Rain, Kevin Max, Terapia (Konserttiarvostelu:"Terapian pojat ovat Suomen uranuurtajia raskaan rokin saralla (tyyliin Trio Niskalaukaus) ja loi lujan pohjan jo 90-luvun alussa.") Noise.fi. 15.-17.11.2002. Turku. Viitattu 12. marraskuuta 2007.
  11. ↑ Mark Moring: Stapp: I Am a Christian 9.8.2004. ChristianityToday.com. (englanniksi)
  12. ↑ Powell 2002, sivut=448-449
  13. ↑ a b c d Barnet, Richard D. (2001). Controversies of the music industry, 1st, 92-94. Viitattu 2006-02-17. 
Rockin suuntauksia
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kristillinen_rock&oldid=21323455”