Suotarhayökkönen
| Suotarhayökkönen | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
| Yläheimo: | Yökkösmäiset Noctuoidea |
| Heimo: | Yökköset Noctuidae |
| Alaheimo: | Tarhayökköset Hadeninae |
| Suku: | Lacanobia |
| Laji: | w-latinum |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Suotarhayökkönen (Lacanobia (Mamestra) w-latinum) on Suomessa uhanalainen yökkönen, joka on luokiteltu valtakunnallisessa uhanalaisarvioinnissa 2010 vaarantuneeksi (VU) uhanalaiseksi lajiksi[2].
Tunnistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suotarhayökkönen on kapeasiipinen (35–40 mm) ruskeanharmaa yökkönen. Takasiipien tyvi on ulkoreunaa vaaleampi. Etusiiven ulomman poikkiviirun ja aaltoviirun välinen alue on vaalea ja väriltään sinertävän harmaa. Alueen etuosassa sekä munuaistäplän alueella on lisäksi punertavan ruskeaa sävyä. Laji on sekoitettavissa sukulaislajiinsa pensasyökköseen sekä ruohotarhayökköseen.
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Levinneisyydeltään eurosiperialaista lajia tavataan yleisenä Keski- ja Etelä-Euroopassa. Pohjois-Euroopassa laji esiintyy Ruotsissa, Suomessa sekä Baltiassa. Idässä levinneisyys ulottuu Iraniin ja Itä-Siperiaan. Suomessa laji on levinnyt pistemäisinä esiintyminä Etelä- ja Kaakkois-Suomeen.
Kehitysasteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toukat syövät lukuisia kasvilajeja. Kotelo talvehtii, ja aikuisia yksilöitä tavataan kesäkuun alusta kuun loppuun. Perhoset lentävät yöllä, ja kaikki havainnot onkin tehty klo 23–01 välisenä aikana. Kaikki suomalaiset havainnot on ilmeisesti tehty syötillä, mutta laji tulee myös valolle. Perhoset eivät juurikaan poistu elinympäristöstään.
Elinympäristöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suotarhayökkönen elää soilla ja niiden avoimilla rämeosilla. Etelämpänä lajin elinympäristöinä ovat kuivat hiekkapohjaiset alueet.
Kannan kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka laji on yleensä esiintyessään ollut niukka, parhailta alueilta on kuitenkin taltioitu yhdessä illassa jopa kymmeniä yksilöitä. Kantoja tunnetaan runsaasti esimerkiksi Lahdessa, Kirkkonummella[3] ja Kuusankoskella. Elinympäristöjen tuhoutuessa kannat ovat taantuneet.
Uhanalaisuuden syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koska valtaosa Etelä-Suomen soista on joko kokonaan tai osittain ojitettu, lajin luontainen elinympäristö on kaventunut. Suotarhayökkönen on levinnyt Suomessa vain eteläisille alueille, joten ojitukset vaikuttavat suoraan kantoihin.
Lajin suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lajin kannat ovat säilyneet yleensä muuttumattomina niillä suoalueilla, jotka ovat säilyneet luonnontilassa. Soiden vesiolojen muutostöistä pitäisikin Etelä-Suomessa luopua, ja suoalueita tulisi mahdollisuuksien mukaan palauttaa luonnontilaan. Lajilla on kannat Tammelan Torronsuon, Pyhtään Munasuon-Kananiemensuon ja Hattulan Jumoinsuon suojelluilla alueilla.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Päivö Somerma: Suomen uhanalaiset perhoset. 1997 Ympäristöopas 1, luonto ja luonnonvarat, 336 s. ISBN 952-11-0595-X
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Suotarhayökkönen – Lacanobia w-latinum Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ Jari-Pekka Kaitila, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg & Erkki Laasonen 2010. Perhoset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 430–470
- ↑ Kirkkonummi[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kuvia[vanhentunut linkki] Biopix
|